Kirkkonummen Nyrkkeilykerho

KNK on perustettu 1976

Epanalla leivotaan mestareita! 

Sosiaalinen media ja puskaradio pitävät huolen, että Epanalla riittää mestarinalkuja . Vilkas ja vireä nyrkkeilyseura yhdistää valloittavasti vanhoja perinteitä uutta luoden.

Olette olleet järjestämässä SM-kisoja kahdesti lyhyen ajan sisällä. Mistä kumpuaa KNK:n talkoohenki?

Kolmen vuoden sisään olemme tosiaan olleet järjestämässä kaksia SM-kilpailuja. Kirkkonummella järjestimme SM-kilpailut vuonna 2017 ja nämä olivat ensimmäiset SM-kilpailut, jotka seuramme järjesti. Tämä kirvoitti seuraväen lisäksi hommiin myös tukun vapaaehtoisia seuran ulkopuolelta. Osalla ei ollut mitään kytköksiä KNK:hon, vaan somen tai kaverin kautta lähestyivät ja tarjosivat apujaan kilpailujen järjestämisessä. Keväällä 2019 päästiin toteuttamaan kisoja stadiin loistavalla triolla yhdessä Helsingin Tarmon ja Borgå Boxingin kanssa. Ruljanssi oli oman seuran väelle jo tuttu, joten kelkkaan oli helpompi hypätä.
Salilla meillä on aivan loistavan tiivis jengi, vaikka porukka treenaakin eri ryhmissä eri aikoina. Kaikki yhteiset tapahtumat, oli ne sitten Sissipuutarhurien pihatalkoot (kannattaa muuten kattoa tulee varmaan taas toiveuusintana keväällä) tai salin pesu ja puunaus yhdistävät porukkaa. Viime syksynä maalattiin koko Epanan kiinteistö ulkoa nosturin ja tikkaiden avulla viidessä tunnissa! Joka tietää Epanan seinäpinnan neliömäärän, niin se on huima suoritus. Telan heiluttelijoita oli toistakymmentä. Sopivan villit ideat, selkeä (kova) tavoite ja rohkeasti uuden kokeileminen. Fail fast, epäonnistuminen on sallittua, sieltä tulee vaan oppia.

 

KNK isännöi SM-kisoja 2017 (kuva Päivi Ahola

Teillä on todella suosittu junioritoiminta, minkälaista mainontaa ja markkinointia teette?

Junioritoiminta ryöpsähti huiman hyppäyksen eteenpäin kolmisen vuotta sitten. Haettiin silloin Veikkausvoittovaroista tuloutettua Opetus- ja kulttuuriministeriön kehittämistukea nyrkkeilykouluhankkeeseen ja saatiin 10 000 € toiminnan kehittämiseen. Voin suositella kaikille, kannattaa ilman muuta hakea! Siihen perään meillä oli vielä Kirkkonummella SM-kisat, jotka boostasivat toimintaa entisestään.

Markkinointi on meillä pääasiallisesti keskittynyt sosiaaliseen mediaan. Facebook ja Instagram toimivat pääkanavina. Seuran nettisivut toimivat lähinnä tukena, aktiivista sisällöntuotantoa ei nettisivuille toteuteta. Facebookilla tavoittaa hyvin vanhempaa väkeä ja sopiviin ryhmiin uutisia jakamalla saa todella hyvän kattavuuden seuran tiedotteille ilmaiseksi. Muutaman kerran ollaan ostettu kohdennettua näkyvyyttä FB:n kautta. Noin 2300 tykkääjää / seuraajaa on hyvä määrä pienen paikkakunnan seuralle.

Puskaradio on lisäksi loistava väline. Junnujen kohdalla tarina ”vedettiin viiden erän säkkitreeni ja ainakin sata punnerrusta Aminin kaa” kiirii suusta suuhun koulussa, jos treeneissä hommat ovat rullaa kivasti. Juniorien kanssa ollaan hyödynnetty puskaradiota myös sähköisesti niin, että sopivin väliajoin ollaan treenien jälkeen sanottu että nyt saa kaivaa puhelimet esiin ja snäppäillä makeita kuvia salilta. Tämä 5-10 minuuttinen on hyvin käytettyä aikaa ja näkyy ennen pitkää uusina nyrkkeilijänalkuina salilla.

Toisiaan ollaan ostettu tai saatu kumppanien kautta mainontaa myös paikallislehtiin, jotka näkyvät Kirkkonummen lisäksi meille tärkeiden lähikuntien ja kaupunkien alueella.

Kauden palkitut (kuva FB)

Paljonko teillä on treenejä normaalisti kaudessa?

Yhden kalenterivuoden aikana treenikertoja on yhteensä n. 810. Tässä luvussa on siis ohjatut treenit. Luku pitää sisällään 2-4 kertaa vuoden aikana järjestettävän alkeiskurssin, kolmen kuntonyrkkeilyn jatkoryhmän, kilparyhmän, kahden junnuryhmän, lauantaitreenien ja kesätreenien vedot.

Minkälaisella porukalla treenejä vedetään?

Harjoituksien vetämisestä ja suunnittelusta vastaavat pääosin seuran valmentajat Amin Asikainen ja Said Lachi. Junnutreeneissä valmennuskaksikkoa avustavat seuran kokeneemmat kilpanyrkkeilijät tarpeen mukaan. Lauantailla meillä on lisäksi oma treenivuoronsa, jossa valmennusvastuu on kiertävä. Välillä myös puheenjohtaja on joutunut pukemaan verkkarit jalkaansa.

Entä minkälaisella hallinnolla?

KNK:n toimintaa pyörittää johtokunta, joka on hyvä mix old school KNKlaista eli vanhempaa polvea ja nuorempaa sukupolvea. Osa johtokunnan jäsenistä on ollut mukana toiminnassa seuran perustamisesta lähtien, vaihtelevissa toimenkuvissa toki. Johtokunnan kokoontumisten lisäksi pidämme kauden suunnittelupalaverit valmennuksen kanssa aina ennen kevät- ja syyskauden alkua, jotta konsepti on selvillä kauden alkaessa.

Minkälaisia palkitsemiskäytäntöjä teillä on aktiiveille ja ohjaajille?

Ohjaajia ja aktiiveja palkitaan / muistetaan pääasiassa kauden päätteeksi joulujuhlan yhteydessä pienin tavaramuistamisin ja pokaalein. Junnuilla käytänne on pitkälti sama, junioreita ja kilpailijoita saatamme muistaa myös kesken kauden hyvistä suorituksista tai esimerkillisestä asenteesta pikamuistamisin. Jo hyvin pieni palkinto riittää, seuran paita on jo kovaa kamaa.

Kauden päättäjäiset (kuva FB)

Jos ajelee Kirkkiksellä saako tulla käymään?

PITÄÄ EHDOTTOMASTI TULLA KÄYMÄÄN.

Illat ovat ruuhkaisia ja ryhmät täysiä, mutta vierailevat tähdet piristävät aina tunnelmaa! Epanalla marmori ei kiiltele eivätkä kaikki pinnat hohda valkoisena, mutta old school -tunnelma pitää ehdottomasti kokea livenä, jos Epanalla ei ole ennen käynyt. Lämpimästi tervetuloa, laitetaan kahvikin tippumaan.

Haastattelussa: Aki Jänkä