Liikuntaneuvoksen arvonimi Aarno Laukkaselle
4.5.2024
Suomen Nyrkkeilyliitto onnittelee koko Finbox-perheen puolesta tasavallan presidentin myöntämästä liikuntaneuvoksen arvonimestä Aarno Laukkasta
Liikuntaneuvos on arvonimi, joka myönnetään tunnustuksena merkittävästä panoksesta
liikunnan ja urheilun saralla.
Tampereen Voimailuseuran kunniapuheenjohtaja Aarno Laukkanen on tehnyt pitkällä
urallaan merkittävää työtä nyrkkeilyn edistämiseksi niin seuratyön kuin huippu-urheilun tasolla.
Oman kilpauransa jälkeen hän on vaikuttanut näkyvästi mm. järjestötyön kehittäjänä, lajiliiton
luottamustehtävissä, valmentajana ja tuomarina.
Aarno Laukkanen on vastannut lukuisten kotimaisten arvokilpailujen sekä kansainvälisten
turnausten toteutuksesta. Laukkasen johdolla TVS järjesti vuoden 2000 miesten Euroopan
mestaruuskilpailut, mutta hän oli mukana jo vuoden 1993 Tampereella järjestettyjen MM-
kisojen organisaatiossa. Hän on pitänyt huolta myös naisten sekä nuorten aseman
kehittämisestä lajin parissa; naisnyrkkeilyn tasa-arvon vahvistaminen on ollut hänelle sydämen
asia jo 90-luvulta lähtien. Aarno Laukkasen johdolla Suomessa järjestettiin urheiluhistoriamme
ensimmäiset naisten Suomen mestaruuskilpailut sekä Nuorisonyrkkeilypäivät.
Kaksinkertaisen Suomen mestarin valmennettavat ovat saavuttaneet arvokisamenestystä
vuosikymmenten ajan. Suomen suurimman nyrkkeilyseuran puheenjohtajavuosien aikana
TVS:n kilpanyrkkeilijät ovat tuoneet Suomelle lukuisia nyrkkeilyn arvokisamitaleita, joista
kirkkaimpina kaksi olympiapronssia. Lisäksi hän on toiminut Suomen maajoukkueen
päävalmentajana mm. nuorten arvokisoissa. Kaiken tämän lisäksi hän on arvostettu kansainvälisen tason kehä- ja arvostelutuomari, sekä myöhemmin myös kilpailujuryn jäsen.
Aarno Laukkasella on kiistaton asema Suomen nyrkkeilyn yhtenä merkittävimmistä kehittäjistä.
Hänellä on ollut kyky nähdä lajin vaatimukset ruohonjuuritasolta huippu-urheiluun asti.
Laukkasen luja tahto, selkeä visio ja yhteistyökyky eri toimijoiden välillä ovat luoneet lajille
huomattavan vahvan perustan, jonka pohjalta nykyisten lajitoimijoiden on helppoa jatkaa lajin
rakennustyötä edelleen.