Matka kohti Pariisia on alkanut

10.7.2024

Tampereen kaksikon matka olympialaisiin 

Suomen nyrkkeilyä Pariisin olympialaisissa edustava Pihla Kaivo-oja (W50kg) ja valmentajansa Maarit Teuronen lähtivät tänään 10.7. kisamatkalle kohti Pariisin olympialaisia.

"Liitymme muutamien muiden maajoukkueiden matkaan valmistavalle leirille Saksaan, josta siirrymme sitten junalla Ranskan puolelle", kertoo valmentaja Maarit Teuronen. 

 

Pitkät kisareissut sopivat Pihlalle

Kaksikko valmistautui matkaansa lentokentällä rauhallisin mielin. Bangkokin karsintojen jälkeen kotimaassa pidetyt viimeistelyt ovat sujuneet suunnitellusti ja molemmilla on ollut aikaa myös nauttia Suomen kesästä. Pihla oli kentällä erittäin aurinkoisella mielellä. 

"Minulle sopivat pitkät kisareissut. Ehdin hyvin sisälle "kisakuplaani" ja saan rauhoitettua ympäriltäni kaiken muun pois. Kaikki fokus on edessä olevassa ottelussa", kuvaili Pihla tulevaa kisarupeamaansa.

Ja kuplasta pidetään kiinni. Kaikki yhteydenotot tehdään vain valmentajan kautta. 

 

Koko FINBOX-perhe elää jokaisessa hetkessä mukana. Parasta menestystä ja hitusen onnea matkaan Pihla ja Maarit!