Potkonen painostamaan ja häiritsemään olympiamitalitaistoon

14.8.2016

Mira Potkonen, kuva: Olympiakomitea

Mira Potkosen suomalaisen olympiahistorian tekeminen jatkuu maanantaina. Tällä kertaa 35-vuotias nyrkkeilijä hakee jo olympiamitalia, sillä voitto Irlannin Katie Taylorista toisi sellaisen varmuudella.

Puolivälierä otellaan Riossa maanantainaamuna, Suomen aikaa kello 17.

Avausottelussa Potkonen pehmitti Lontoon olympiapronssimitalistin Adriana Araujon hajaäänituomilla. Taylor puolestaan astuu ensimmäisen kerran tähän kehään saatuaan avauskierrokselle lepovuoron.

- Kokonaisuuten ottelu oli Miralta erinomainen suoritus ja onnistuminen. Suoritus oli kontrolloitua koko ottelun ajan ja hän noudatti ennakolta laadittua taktiikkaa erinomaisesti. Mira ei antanut kotiyleisön kannustuksen häiritä, kehuivat suojattiaan päävalmentaja Jarkko Pitkänen ja henkilökohtainen valmentaja Maarit Teuronen.

Taylorin meriittilista hurja - haavoittuvainen kuitenkin

30-vuotias Katie Taylor on ollut vuosia sarjan ehdoton ykkösnimi. Kotimaassaan erittäin suositulla urheilijalla on tilillään mm. olympiakulta Lontoosta 2012, viisi perättäistä maailmanmestaruutta 2006-2014 (pronssia 2016) ja kuusi Euroopan mestaruutta.

Taylor on siitäkin erikoinen lahajakkuun, että on pelannut myös Irlannin jalkapallomaajoukkueessa 11 maaottelua vuosina 2006-2009.

Mira itse ei halua kovastikaan lähteä Tayloria arvioimaan, mutta muistaa otelleensa hänen kanssaan tiukkoja otteluita kolmin kappaelin.

- Ottelu on kova haaste minulle, mutta en odottanutkaan, että täällä olisi helppoja matseja, Potkonen kommentoi olympiavoittajan kohtaamista YLE:lle perjantaina.

Mutta Taylorkin on haavoittuvainen, kuten tämän vuoden MM-kisat Astanassa osoittivat. Ranskan Estelle Mossely kukisti Taylorin välierässä hajaäänituomiolla. Mirahan taas kukisti Mosselyn viime vuonna Bulgariassa Strandja Memorial -turnauksessa…

- Ensimmäisen ottelun loistava suoritus nollattiin nopeasti ja alettiin valmistautua Taylorin kohtaamiseen. Taylor on tuttu vastustaja ja välipäivät käytetään taktiikan hiomiseen häntä vastaan. Ottelun voittaminen edellyttää jälleen Miralta tarkkaa kehätyöskentelyä ja laaditun taktiikan noudattamista, valmennusjohto kertoo.

Millainen taktiikka sitten tulee olemaan?

- Taktiikkana on painostaa ja häiritä Tayloria ja rankaista häntä tekemistään virheistä, Pitkänen ja Teuronen ovat päättäneet yhdessä Miran kanssa.